Share this blog

maanantai 9. helmikuuta 2015

Elämän jatkosuunnitelmat

Kuudes teksti ja taas tarina jatkuu. Ensimmäisenä pohdintana itseäni omaishoitajana ja onko minusta siihen. Kieltämättä tämän mummolassa oloni aikana on tullut taas ajankohtaiseksi kysymys olisiko minusta omaishoitajaksi. Oma ajatukseni ja käsitykseni asiasta on se, että ei ole. Ensinnäkin omaishoitajana olisin liikaa sidottuna pappani elämään ja selviytymiseen. Haluan ja tarvitsen kuitenkin enemmän aikaa olla ja toteuttaa omia unelmiani ja harrastuksiani, kuin pappani seurassa on mahdollista. Enemmän aikaa luovuudelle, asioiden tekemiselle ja järjestämiselle ja unelmoinnille, liikkeessä olemiselle. Asioiden tapahtumiselle ja järjestymiselle ajallaan, ei hätiköitynä ja miettimättä.

Tällä hetkellä asuntooni paluun jälkeen olisi tarkoituksenani jatkaa pohjatyötä tulevia musiikkiterapiaopintojani varten antamalla paikallisille ihmisille laulutunteja ja sitä kautta hyödyntää omaa kiinnostusta ja osaamistani alaa ja jatko-opintoja kohtaan. Suoraan sanottuna auttaa äänen kautta ihmisiä tuntemaan musiikin aikaan saamat värähtelyt kehossaan erilaisten äänen avaustyylien ja lauluasentojen kautta. Tästä minulla on hyviä kokemuksia ja esimerkkejä viimeisimmän lauluopettajani Maria Svanin kautta. ...Tosin hänen tunneillaan en suostunut kokeilemaan Alexander- tekniikkaa tuntien aikana. Joka tapauksessa minulla on jo nyt joitakin ideoita olemassa ja lisää tulee varmasti matkan varrella.

Ja vielä tähän musiikkiunelma- ajatukseen sen verran, että olen halukas esittämään keikoillani niin perusiskelmää humppamusiikista valsseihin, foxtrottiin, tangoihin, salsaan ja niin edespäin, mutta myös nykysuomipoppia ja rokkia. Suoraan sanottuna olen pienestä pitäen elänyt ja oppinut rakastamaan perustanssilavalla soitettua musiikkia, kiitos lapsesta alkaen olevan lavatanssitoiminnan, jossa olen itsekin päässyt vaikuttamaan. Ja kuten tästä blogistakin on pystynyt bongaamaan lempinimen "Lopo", niin myös hänen orkesteritouhujaan on tullut päästyä seuraamaan lukuisilla keikoilla. Loistava basisti, upea ja sydämellinen ihminen, siis tämä "Lopo" ja sanottakoon suoraan, että tämä kyseinen ihminen kuuluu rakkaisiin sukulaisiini. Mutta tästä on hyvä jatkaa seuraavissa kirjoituksissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti