Share this blog

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Lisää pohdintaa

Neljäs teksti ja taas mennään. ...Ja miten mennään? Kohtuullisesti. Nyt alkaa jo tottumaan tähän evakkoaikaan mummolassa ja tietyt asiat alkaa hoitumaan myös rutiinilla. Papan turvonneeseen jalkaankin on tullut saatua laitettua paineside vanhasta lakanasta. Eli jotain hyötyä on viimeksi saamastani hoitoalan koulutuksesta.

Ja muutamalla sanalla minusta ja näkemyksestäni itsestäni tällä hetkellä. Pääasiassa olen avoin, positiivinen ja suvaitsevainen, mutta jos ihmiset ympärilläni pyrkivät saamaan minut pikkusormensa ympärille peittääkseen todellisen luonteensa, minä osaan heittäytyä vastahankaan välinpitämättömäksi, en samalla tavalla aktiiviseksi ihmiseksi. Mieluummin seuraan sivusta missä vaiheessa ympärilläni olevat ihmiset ymmärtävät pätevänsä asioissa ja tilanteissa, jotka eivät ole heitä itseään. Siis mieluummin viihdyn ihmisten kanssa, joilla on tietty päämärä ja ovat sinut itsensä kanssa tavoitellessaan unelmaansa ilman pätemistä asian kanssa, tai muulla tavoin toisten tunteiden kanssa leikkimistä.

Ja sitten seuraavaan unelmaan. Olen pitkään halunnut tehdä musiikista ammatin ja yhdistää sen hoitoalaan. Musiikkiterapeuttina tämä onnistuu. Rakastan nimittäin monen tyylisen musiikin kuuntelemista, pianolla/ kosketinsoittimella soittamista (viime aikoina yrittänyt panostaa myös vapaaseen säestykseen), laulamista (lähinnä suomen kielellä), laulun tekstien kirjoittamista ja niiden säveltämistä ja jossain määrin myös tanssimista peruslavatanssien muodossa. Voin siis sanoa tykkääväni kuunnella niin klassista, iskelmää, poppia, rockia kuin myös jonkun verran hevimusiikkia. Tästä jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti