Share this blog

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kuka pätee arvioimalla ja kuka rakastamalla?

Vielä muutamalla sanalla viime kertaiseen kirjoitukseeni ja asioiden selviämiseen. Ensinnäkin tämä pikkuserkkuni ja minun väliseni tilanne on saanut lisää maustetta, kun nyt serkkujen tapaamisen aikana tulin olleeni tilanteessa, jossa sisareni puhui selkäni takana allekirjoittaneesta paskaa, yrittäen käännyttää serkkujamme hänen puolelleen, eikä kerta ole ollut takuulla ensimmäinen. 

Myönnän, että nyt tulee todella suoraa tekstiä allekirjoittaneen kohdalta, mutta jollei asioita tule maininneeksi ääneen julkisesti, on ihmisiä jotka tilanteesta kärsivät. ...Sanotaanko, että itsellä riittää niitä täysjärkisiä ihmisiä ympärillä, jotka edelleen jaksavat liputtaa myös omien ajatusten ja tekojen puolesta, vaikka itse olen välillä vähän hämilläni tilanteesta. 

No kaikilla tuntuu olevan nykyään mielipiteet ihmisistä ja asioista. Päätä kun ei voi pitää kylmänä, eikä omista mielipiteistä ottaa vastuuta, vaan huudella, että itsepä sanoit tai teit näin. Nykyihmisen ongelma monella tapaa. Et ole sitä, etkä tätä, koska ihmisillä ympärilläsi on mielipide sinusta, jota on pakko huudella ylt´ympäriinsä. Jos et ole sellainen, etkä tällainen tai tee näin, etkä näin, et ole mitään. No itsepähän näitä tällaisia ajatuksia kylvävät vastaavat asioista ja tilanteista omassa elämässään. Itse kun toimit syntipukkina ongelmillesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti